torstai 16. kesäkuuta 2011

Nikita 10v

28.5.2011 rakas Nikini täytti 10 vuotta. Muistan vielä hyvin kuinka Par-Haun koiraleirin jälkeen minulle tuli kova koirakuume, Halusin oman koiran. Kyseisellä leirillä oli ollut ihana musta toyvillakoirauros joka vei sydämeni. Rotuvalintani koitui siis villakoiraksi. Aloin laittaa lappuja Äidin tyynylle iltaisin. "Äiti kiltti, saanko ostaa villakoiran?" Äiti ei ollut kovin innokas, olemmehan aina olleet kissaihmisiä. Lopuksi äiti myöntyi, olihan silti kolmen vuoden ajan säästänyt kesätyöpaikkarahojani.
Rupesin heti hakemaan kasvattajia joilla olisi pentuja vapaana. Ensimmäinen löytämäni oli Pirjo Lehtilä Kaarinasta jolla oli toyvillakoirapentue. Hän ei ollut varma siitä myyköhän ollenkaan viimeisen nartun mutta saimme tulla vierailulle katsomaan pentuja. Niinpä isoäitini ja minä lähdimme ensimmistä kertaa kennel Joiner's Qualityn omistajan, Pirjon luo.
Sehän oli menoa. Isoäitini kuvaili pentuja "ihania pikku karvapalleroita joilla oli vispaava häntä". Niinpä Äitikin suostui tulemaan mukaan katsomaan seuraavan kerran. Silloin sain myös valita kahden nartun välistä, Olgasta ja Olivesta. Olga oli kauniin tumma ja vähän pienempi mutta Olive nukahti syliini joten valinta oli helppo.
19.7.2001 minä ja isoäiti ajoimme siis hakemaan Joiner's Quality Oudou Olivea eli Nikiä. Käteni eivät ole koskaan tärisseet niin paljon kuin sinä hetenä kuin allekirjoitin ostosopimuksen. Minulla oli oma koira!
Minulla oli todella iso tuuri ostaessani Nikin. Sillä hetkellä en tiennyt paljon mitään koirista, saatipa villakoirista mutta Pirjolla oli halua ja jaksamista opettaa minulle kaiken tarvittavan, hoitotoimenpiteistä, trimmauksesta, kouluttamisesta ja näyttelyistä. Olen ikuisesti kiitollinen kaikesta avusta jota Pirjo on minulle antanut ja kaikesta mitä hän on minulle opettanut. Hän sai minut innostumaan villakoirista, näyttelyistä ja myöhemmin jopa kasvattamisesta.
Nikin näyttelyura alkoi lupaavasti ja agilityurakin oli suunnittelilla mutta valitettavasti hän sairastui Legg Perthes sairauteen 2002. Nikin reisiluunpää poistettiin ja alkoi pitkä toipuminen. Siihen myös näyttelyissäkäyminen loppui.
Vaikka Nikistä ei tullutkaan suunnittelemaani harrastuskoiraa hän tulee aina olemaan minulle erityisen rakas, ensimmäinen oma koirani.
Kukaan ei voi olla niin hauska, leikkisä ja halattava kuin Niki. Kenenkään turkkiin ei ole yhtä hyvä itkeä. Mikään koira ei tule koskaan olemaan Nikitan, Nikin, Niksun, Nissen veroinen.
Tuhannet kiitokset Pirjo ja Eero tästä ihanasta koirasta.
Vielä tänäpäivänä tuntemattomat ihmiset kysyvät jos Niki on pentu? Ja niinhän hän on, minun ikuinen pentu.Onnea Niki!.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti