tiistai 12. lokakuuta 2010

Tuuloksen näyttely 10.10.10

Lähdimme Miinan kanssa Tuuloksen ryhmänäyttelyyn sunnuntaina. Miina ei ole ollut näyttelyissä ainakin viiteen vuoteen. Koska Miina on yli 10-vuotias hän pääsi myös ilmaiseksi veteraaniluokaan. Ilmoitin Miinan näyttelyyn enimmäkseen siksi että hän saisi tavata muita chihuja kun hän niistä niin pitää. Näyttelyvalmistelut meni vähän nopeammin kuin normaalisti (jos menen villiksen kanssa näyttelyyn). Heitin vaan Miinan pesuun ja föönasin noin 3 minuuttia. Leikkasin kynnet ja putsasin korvat. :) Miinan luokassa oli 3 veteraaninarttua. Miina oli niistä vanhin ja ainut joka ei ollut kansainvälinen muotovalio (Miinan paras saavatus taitaa olla exc. ja PN-sijoitus :D). Miina esintyi todella kauniisti. Hän oli niin reipas! <3
"Exc. type, beautiful head, too strong underjaw, exc. topline, tailset and carriage. Straight front and could be better angulated in behind."
Minua ihmetyttä vähän noi takakulmaukset koska minun mielestä ne on ok ja ennen ollaan aina niistä saatu kehuja? (Katsokaa kuva?) Oikestaan myös toi too strong underjaw oli hassu, minä löytäisin ehkä vähän toisia vikoja Miinasta (liikkeet?!). Mutta pitää noista liikkeistäkin muistaa ettei se ole mikään villakoira...
Luulen että Miinalla oli kiva päivä!
Minunkin mielestä oli hauskaa päästä taas näyttelyihin. Tunnustan kylläkin että käytin suuremman osan ajasta villiskehän laidalla... Odotan innolla Sashan turkin kasvua...
Näyttelyssä oli myös Luca ja Eeva-Kaarina, Palma ja Freddy sekä Christina ja Fanta (Sashan poika). Freddy sai ekan Sertinsä ja oli VSP, onnea Palma! Luca oli PU-2 ja Fanta sai EHn (koska tuomari ei ollut uskonut sen hammastodistusta?? reilua.)
Tässä kuva Miinasta "vähän" nuorempana. Karva on kehittynyt ja massaa on tullut lisää mutta muuten Miina ei ole minun mielestäni muuttunut juuri lainkaan noin 10-vuodessa! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti