perjantai 18. maaliskuuta 2011

Rallytoko kyllästys ja agia.

Keskiviikkona lähdin rallytokoilemaan ja voin myöntää että fiilis ei ollut kaikkein parhain. Minua vähän harmitti että olin ilmoittautunut rallykisoihin KKKn agikisojen sijaan. En tiedä mistä moinen negatiivisuus Rally kohtaan. Rally on oikeasti hauskaa. On kai vieläkin masentunut viime kisojen arvostelusta...
No kun tulimme Konalaan kukaan muu ei ollut paikalla. Päätin sitten vähän treenata tokoa rallyn sijaan.
Teimme 2 minutin paikallaoloa (jep, se timii jo minun ADHD-villakoiralla!) ja lyhyempää paikallaoloa jossa otin liikkeen loppuun asti. (Pitkässä paikallaolossa en ole vielä mennyt Sashan viereen seisomaan koska se on Sashalle todella vaikeaa)
Teimme myös liikkeestä maahanmenoa joka toimi ihan hyvin parin toiston jälkeen. Seisominen liikkeestä sen sijan meni sitten maahanmenoksi...
Luoksetulossa päätin vähän vaihtaa tekniikkaa niin että Sasha tuleekin ensin istumaan minun eteen. Toimi tosi hyvin! Tämä alkaa kai kohta olemaan meidän ainut valmis liike :D
Hyppyä tein ensin kerran namialustalla ja sen jälkeen ilman. Vielä ei Sasha hyppää ilman minkäänlaista kässimerkkiä mutta harjoittelun suhteen ok.
Lopuksi ostin vielä uuden muovisen harjoittelukapulan ja sen kanssa edettiin niin pitkälle että Sasha osaa nostaa sitä oikeasta kohdasta vähän mietittyä (kynää hän aina toi niin että piti päädystä kiinni) ja pitää sitä suussa noin 10s. Hyvä taateli! :) Ehkä pitäisi nyt treenata tätä tokoa vähän koska ilmoitin Sashan möllitokoon meidän K9n seuramestaruuksissa...
Seuramestaruuksista puhuen ilmoitin myös Miinan mölliagilityyn ja Nikin. Jep, NIKITAN. Pitäisi ehkä mennä harjoittelemaan vielä ennen kisoja. Nikihän ei ole koskaan harrastanut agilityä... hmmm....
Eilen meillä oli taas Minnan treenit Hakkilassa. Paikalla oli vain minä ja Jenni.
Tehtiin tälläistä pientä rataa:

Ensin tein tokan esteen kohdalla sylkkärin mutta takaakierto toimi paremmin koska pääsin silloin nopeammin kepeille. Vitosella takaakierto ja persjättö, 7-10 päällejuoksu-valssi-päällejuoksu. Päällejuoksusissa minulla oli vaikeuksia liikkumiseni kanssa ja myöhästyin putkelle. Sashalla oli taas massiivisia ongelmia jättää toi A rauhaan ja koska minun piti mennä niin pitkälle kohti putken suuta tuli kiire kepeille. Tämä parantui loppua kohden. Kepit toimi hyvin koko treenien ajan. Keppien lopussa valssi, 13 ja 14 välissä valssi (yritin myös ottaa vastaan 13 toisella puolella, toimi kerran sen jälkeen ei...) Lopun takaakierto hyvä.

Koska aikaa oli niin paljon per koirakko tehtiin tosi monta toistoa. Ja Sasha kyllästyi. Olisi pitänyt ymmärtää lopettaa aiemmin. Sashan kanssa voi treenata vaikka kuinka pitkään mutta samaa rataa ei kannata veisata yli 5 kertaa...

Lopuksi tein vielä vähän itsenäisiä keppejä. meni ihan hyvin! Otin aika paljonkin etäisyyttä oikealla puolella ja sain Sashan pujoittelemaan loppuun asti vaikka jäin itse ihan vähän taakse. Myös väärällä puolella otin vähän etäisyyttä Pari kertaa kokeilin takaaleikkausta. Tosi vaikeaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti