maanantai 17. tammikuuta 2011

LUVA 0,15 sekunnin päässä.

Sunnuntaina oli jälleen kisat Hyvinkäällä. Tällä kertaa järjestäjänä HSKH johon itse kuulun. Minulla ei vieläkään ole HSKHssa treenipaikkaa mutta olen sitä siis hakenut taas kesäksi. Olen ennen osallistunut talkoisiin ja nyt päätin vielä auttaa kisoissa. Kysyin mailitse jos sopii sekä kisaan ja teen töitä 2-luokassa ja tämähän meni hyvin. Ilmoittauduin ennakkoon ja ruksasin myös että kisaan mini 2-luokassa. Sain vahvistusmailin ja minun piti olla paikalla 13.40. Tulin ilmoittautumispisteelle ennen 13.30 ja sain kuulla kunniani siitä että olin myöhässä (arvioitu rataantutustuminen 14.10 joten olin yli 10 min etuajassa) Kun vielä kerroin että olin työntekijä niin minulle kerrottiin että sehän nyt ei mitenkään käy, miten olen voinut olla niin tyhmä että olin ilmoittautunut samaan luokkaan töihin kun itse kisaan, Yritin kertoa mailikeskustelusta jota olin käynyt ja sanoa että voin ihan hyvin työskenellä ainakin medi ja maksiluokat mutta ei. En siis ollut eilen työntekijänä. Mikäpäs siinä, pääsin aiemmin kotiin. Olin suhteellisen vihainen tästä johtuen ja varmaan Sasha sen aisti. Nyt on kyllä aikamoinen halu vaihtaa seuraa. Itse asiaan. Ensimmäinen rata oli hyppäri, tuomarina Anne Viitanen. Ihan kiva rata. Kepit "väärältä puolelta". Sasha oli alusta asti vähän outo eikä ihan hallinnassa (huomasi että olin huonolla tuulella?) mutta pysyi hyvin lähdössä. Ekalla putkella ehkä vähän epäröintiä, tokalla tuli sitten ulos samasta päästä ja jatkoi seuraavalle esteelle joten hylky. Loppuratakin oli tökkivä ja Sasha sinkoili vähän sinne minne sattui. Kepit meni kylläkin hyvin. Toka rata oli Kari Jalosen agirata. Sasha ehkä vähän varasti lähdössä mutta jotenkin en reagoinut siihen vaan jatkettiin. Pidin Sashaa tosi tiukalla ja tämä hidasti tosi paljon tahtia. Keinukin oli aika hidas. Ennen keppejä melkein pysäytin Sashan ja tokavikalla esteellä en jarruttanut tarpeeksi joten tiukka käännös vähän valui. Tulos siis 0 ja -2,20 s. Nollia oli kai 8 ja me tultiin kuudenneksi, viisi koirakkoa sai LUVAn... Eroa meihin ja viidenneksi tulevaan oli 0,15s. ja sekunnin nopeammalla ajalla olisi päästy palkinnoille. Ihan hyvä fiilis silti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti