maanantai 17. tammikuuta 2011

Onnea Miina 12 v!

Eilen meidän oma rautamummomme Sweetfan's First Lady eli Miina (a.k.a. Knorris, Knorren, Korven Minski-pöö, Mignon, j.n.e) täytti 12 vuotta. Miinahan oli alunperin mummoni syntymäpäivälahja. Kun haimme Miinan kasvattajalta en tienyt yhtään mitään koirista mutta Miina sai olla meillä ekat päivät kun mummoni oli matkoilla. Oli hauskaa kun pienenpieni chihuahuapentu käveli perässäni mihin ikinäkään menin ja kiintyin heti tähän pienen otukseen. Miina olikin paljon meillä jo pienestä asti ja sain harrastaa hänen kanssa niin paljon kun halusin. Miinan kanssa olemme treenattu sekä agilityä ja tokoa ja molemmista on mölli-kisoista rusetteja kotona. Juoksulenkkejä Miina on vetänyt kymmeniä kilometrejä kerralla ja temppuarsenaali on kattava. Myös näyttelyt ja match-showt ovat kuuluneet Miinan elämään. Miina osaa tehdä ihan mitä vain, jos hän itse vain haluaa. ;) Miinalla on myös kaksi pentua. Miki joka vailtettavasti kuoli yllättäen kesällä 2003 sekä Neela joka nykyään asustelee Vaasassa. Rakas isoäitini kuoli ylättäen vuonna 2005 ja olimme jo ennen sitä sopineet että otan Miinasta huolta jos jotain tapahtuu isoäidilleni. Niinpä Miina on ollut minun viimeiset 5 vuotta. Miina on maailman paras chihuahua. Egoa, itsetuntoa ja sydäntä tällä koiralla on muille jakaa. Toivon että hän pysyy yhtä pirteänä kun tähän asti vielä monta monta vuotta! Onnea Miina!

2 kommenttia:

  1. Onnea turbomummelille! Miina on kyllä kivoin chihu jonka tunnen <3

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea ihanalle Miinalle! Miina on kyllä ihan mahtava! :)

    VastaaPoista