sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Nina Frantsin valmennus.

Koska Nina Frantsin joulukuun valmennus oli aivan huippu varasin heti kotiin tultuani paikan tammikuun valmennukseen. Niin oli myös loput ryhmästäni tehnyt. :D Teemana tällä kertaa oli ennakoivien valssien ja rytmittämisen kertausta, päällejuoksu, takaakierrot, sylkkärit, itsenäiset kontaktit ja putki/kontakti erottelu. Teimme kaksi rataa. Ekan alussa oli päällejuoksu, joka sujui ihan hyvin kunhan vain ehdin sinne ajoissa. Sasha temppuili taas vähän putkien kanssa. Ninan mielestä Sashan putkiongelmat riippuvat m.m. siitä että rintamasuuntani on poispäin putkesta ja en päästä Sashaa kädestä irti (pitäisi keilata hänet putkeen). Juoksen usein myös putket Sashan kanssa niin että myöhästyn seuraavalta esteeltä... Kepit mentiin väärältä puolelta mutta helposta kulmasta ja Sasha ei tehnyt kertaakaan virhettä! JEE! Kokeilin Aan jälkeisellä esteella sylkkäriä ja monen toiston jälkeen sain oman tekniikkaani oikeaksi. Nyt vaan harjoittelemaan. On kyllä ihan käytännöllinen ohjaus. Suurin ongelma tuli siinä kun putki oli aika levällään Aan alla. Sasha ei vaan halunnut mennä Aalle. Ihmeellistä... Loppuradalla oli niisto-"seläntaakaa" käännös jota myös hiottiin pitkään... Minulla on vain vaikeuksia muistaa mikä käsi ottaa koiran kiinni... Pitää myös muistaa liikkua pois niistosta kun koira on esteen lukinnut. Tokalla radalla oli suora missä este-puomi-este, loiva käännös ja kaksi estettä. Viimeisen esteen jälkeen piti kääntyä takaisin. Sasha sai hirmuvauhdin aikaseksi ja kesti pari toistoa ennen kuin hiffasin että häntä pitää jarrutta jo 4 metriä ennen estettä jotta hän kääntyisi hyvin. Viimeiset käännökset meni hyvin! Täälläkin tuli suuri ongelma kun putki oli puomin alla ja Sasha ei halunnut mennä puomille. Hän jopa juoksi ihan minun luo ihan kuin tämä yhdistelmä olisi pelottava! En ymmärrä... Loppuosassa oli sitten kaksi estettä vierekkäin jossa piti tehdä välistäveto mutta rata jatkoi niiden "takaa" putkeen. Ensin yritin valssata esteiden välissä mutta en ehinyt. Lopuksi tein välistävedon ja sylkkärin mikä toimi hyvin. Minun pitää muistaa käyttää sylkkärissä vain yhtä kättä... Ei ihan yhtä hyvä fiilis kuin Ninan viime valmennuksen jälkeen. Tuntui että minä en vaan saanut tehtyä sitä mitä minulta pyydettiin vaikka tiedän että osaan. Olin myös aivan puhki juoksemisesta. Olen silti tosi onnellinen siitä että Sasha teki kepit joka kerta virheettömästi!

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Löysin sattumalta teidän blogin, pitääkin heti lisätä omaan blogilistaan niin löydän jatkossakin tänne :)

    Tehän ootte ehtinyt tehdä Sashan kanssa vaikka mitä, oikein tuntee itsensä laiskaksi kun lukee teidän monista treeneistä.. ;)

    Missä noi Frantsin koulutukset on ollut tai siis mitä kautta oot niihin päässyt?

    VastaaPoista
  3. Frantsin koulutukset on ollu Sporttiksella ja ihan sporttiksen sivuilta niitä oon löytäny. Oon tykänny tosi paljon niistä, vaikka aika hintavia onkin!

    VastaaPoista